Oon sairastanut vaihtelevasti anoreksiaa ja bulimiaa pari vuotta. Ikää on kohta 17 kesää täynnä. Takana on yli
10 osastojaksoa, jotkut pitempiä ja jotkut lyhyempiä.
Anoreksia on aina ollut mulle jotenkin "ihanteellinen" vaihtoehto. Syömättömyys tarkoittaa mulle pääsylippua kauneuteen kivun kautta. Jotain turvaa ja syliä johon mä juoksen silmät kyynelissä. Kun ystävä jättää, anoreksia on vierellä. Kun oon avuton, yksin, peloissani, tai muuten vaan paskana mun pitää saada toi oma syömättömyyden kupla, jossa mä elän melkein koko ajan.
Tänään oon pessyt pyykkiä, meikannut ja maannut sängyssä tekemättä mitään. Ai niin. Ja oksentanut. Piti nähdä kavereita mutta marttyyrimaisesti mä kuvittelen kuinka mun kuuluu laihtua. V***u mä osaan olla lapsellinen. Tekisi mieli juoda.
Tänään päätin aloittaa tän blogin. Tahdon päästää tän kaiken ilosuruentiedä- sekoituksen tekstinä ulos oksennuksen sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti